Minun tarinani on vähän monimutkaisempi, se on
kuin elokuvista. Olen kotoisin Kuubasta, kommunistisesta maasta. Isäni oli
poliittinen ja kommunistinen henkilö, ja hänen aikaansa Kuubassa kommunismi oli
uskonnon vastakohta (oli kyseessä sitten mikä uskonto tahansa). Äitini taas on
kotoisin Romaniasta (ortodoksinen kristitty). Kun synnyin, hän kastoi minut
katolilaiseksi, vastoin isäni arvoja. Kasvoin siis ilman minkäänlaista
uskonnollista kasvatusta vanhemmiltani, suvultani, ystäviltäni, koulultani jne.
Tiesin jotain Kristinuskosta, olin joskus lukenut raamattua, mutten tuntenut
sen sanoja sydämessäni. Toivoin, että olisi olemassa Jumala, joka pitää huolta
meistä kaikista, mutten tuntenut itseäni katolilaiseksi, olin enemmän
kiinnostunut tieteestä. Myönnän kuitenkin, että rukoilin joskus Jumalaa, kun
olin surullinen, tarvitsin jotain tai olin onnellinen. Rukoilin Jumalaa ilman
tiettyä uskontoa, yhtä ja ainoaa Jumalaa. Rukoilin omalla tavallani, omilla
sanoillani ja koko sydämelläni. Kiitin Jumalaani, kun jotain hyvää tapahtui
minulle, pyysin anteeksiantoa, kun tein jotain pahaa ja pyysin apua kun tunsin
olevani hukassa.
Kun muutin Romaniaan, ortodoksiseen maahan,
yritin käydä sunnuntaisin messuissa, mutten tuntenut oloani mukavaksi, tai siis..
tunsin vain, ettei se ollut paikkani.
Muutama kuukausi sitten tapasin minulle
rakkaan henkilön ja minut kutsuttiin Egyptiin, Kairoon muutamaksi viikoksi ihan
turismimielessä. Se oli minun ensimmäinen kohtaamiseni islamilaisen maailman
kanssa. Kaikki, mitä tiesin islamista, oli massamediasta, jossa kaikki uutiset
islamista esitetään negatiivisesti. Mutta jotain tapahtui! Ensimmäisestä
minuutista lähtien siinä maassa, siinä kaupungissa, ensimmäisestä
rukouskutsusta lähtien, jonka kuulin, tunsin oloni niin mahtavaksi, tunsin
jotain uutta sisälläni, sydämessäni. Se oli jotain taianomaista! Vietin ne
päivät ihastuttavan ja aivan mahtavan muslimiperheen kanssa. Rakastin nähdä
heidän rukoilevan yhdessä, rakastin nähdä heidän olevan hymy huulilla
jatkuvasti, he olivat niin onnellisia sen vähän kanssa, mitä heillä oli. Heidän
vaatimattomuutensa, onnellisuutensa, rakkautensa toisiaan kohtaan, tukensa
toisiaan kohtaan sai minut ajattelemaan islamia. Mitä on islam? Miksi muslimit
ovat niin kiitollisia, vaikkei heillä olisi mitään, miksi he ovat aina
onnellisia ja rauhallisia? Mikä saa heidät olemaan sellaisia? Tajusin haluavani
olla kuin he, haluavani perheen kuin he.
Palasin Romaniaan lomani jälkeen. Aloin lukea
Koraania ja lukea islamista, sunnasta ja haditheista sekä profeetan (rh) elämästä.
Tein muslimiystäviä Facebookin kautta ja rakastin jutella heidän kanssaan.
Rakastin kuulla heidän puhuvan Jumalasta, sillä joka kerta näin heidän
silmissään vilpitöntä rakkautta Allahia kohtaan. Ja ajan myötä aloin astua
sisään tähän upeaan maailmaan.
Huhtikuun 21. päivänä, katolisen pääsiäisen
ensimmäisenä päivänä heräsin aikaisin aamulla ja tunsin sydämessäni, että minun
on käännyttävä islamiin, johon kuulun. Puhuin erään muslimitytön kanssa ja
lausuin hänen perässään shahadani. Siitä päivästä lähtien olen ollut kuin uusi ihminen,
omistaudun Allahille ja palvon Häntä. Teen parhaani Hänen vuokseen ja kiitän
Häntä tästä mahdollisuudesta. Alhamdulillah!
Tyttö, 29, Romania
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti