keskiviikko 12. elokuuta 2015

Minun tarinani on vähän monimutkaisempi, se on kuin elokuvista. Olen kotoisin Kuubasta, kommunistisesta maasta. Isäni oli poliittinen ja kommunistinen henkilö, ja hänen aikaansa Kuubassa kommunismi oli uskonnon vastakohta (oli kyseessä sitten mikä uskonto tahansa). Äitini taas on kotoisin Romaniasta (ortodoksinen kristitty). Kun synnyin, hän kastoi minut katolilaiseksi, vastoin isäni arvoja. Kasvoin siis ilman minkäänlaista uskonnollista kasvatusta vanhemmiltani, suvultani, ystäviltäni, koulultani jne. Tiesin jotain Kristinuskosta, olin joskus lukenut raamattua, mutten tuntenut sen sanoja sydämessäni. Toivoin, että olisi olemassa Jumala, joka pitää huolta meistä kaikista, mutten tuntenut itseäni katolilaiseksi, olin enemmän kiinnostunut tieteestä. Myönnän kuitenkin, että rukoilin joskus Jumalaa, kun olin surullinen, tarvitsin jotain tai olin onnellinen. Rukoilin Jumalaa ilman tiettyä uskontoa, yhtä ja ainoaa Jumalaa. Rukoilin omalla tavallani, omilla sanoillani ja koko sydämelläni. Kiitin Jumalaani, kun jotain hyvää tapahtui minulle, pyysin anteeksiantoa, kun tein jotain pahaa ja pyysin apua kun tunsin olevani hukassa.

Kun muutin Romaniaan, ortodoksiseen maahan, yritin käydä sunnuntaisin messuissa, mutten tuntenut oloani mukavaksi, tai siis.. tunsin vain, ettei se ollut paikkani.

Muutama kuukausi sitten tapasin minulle rakkaan henkilön ja minut kutsuttiin Egyptiin, Kairoon muutamaksi viikoksi ihan turismimielessä. Se oli minun ensimmäinen kohtaamiseni islamilaisen maailman kanssa. Kaikki, mitä tiesin islamista, oli massamediasta, jossa kaikki uutiset islamista esitetään negatiivisesti. Mutta jotain tapahtui! Ensimmäisestä minuutista lähtien siinä maassa, siinä kaupungissa, ensimmäisestä rukouskutsusta lähtien, jonka kuulin, tunsin oloni niin mahtavaksi, tunsin jotain uutta sisälläni, sydämessäni. Se oli jotain taianomaista! Vietin ne päivät ihastuttavan ja aivan mahtavan muslimiperheen kanssa. Rakastin nähdä heidän rukoilevan yhdessä, rakastin nähdä heidän olevan hymy huulilla jatkuvasti, he olivat niin onnellisia sen vähän kanssa, mitä heillä oli. Heidän vaatimattomuutensa, onnellisuutensa, rakkautensa toisiaan kohtaan, tukensa toisiaan kohtaan sai minut ajattelemaan islamia. Mitä on islam? Miksi muslimit ovat niin kiitollisia, vaikkei heillä olisi mitään, miksi he ovat aina onnellisia ja rauhallisia? Mikä saa heidät olemaan sellaisia? Tajusin haluavani olla kuin he, haluavani perheen kuin he.

Palasin Romaniaan lomani jälkeen. Aloin lukea Koraania ja lukea islamista, sunnasta ja haditheista sekä profeetan (rh) elämästä. Tein muslimiystäviä Facebookin kautta ja rakastin jutella heidän kanssaan. Rakastin kuulla heidän puhuvan Jumalasta, sillä joka kerta näin heidän silmissään vilpitöntä rakkautta Allahia kohtaan. Ja ajan myötä aloin astua sisään tähän upeaan maailmaan.

Huhtikuun 21. päivänä, katolisen pääsiäisen ensimmäisenä päivänä heräsin aikaisin aamulla ja tunsin sydämessäni, että minun on käännyttävä islamiin, johon kuulun. Puhuin erään muslimitytön kanssa ja lausuin hänen perässään shahadani. Siitä päivästä lähtien olen ollut kuin uusi ihminen, omistaudun Allahille ja palvon Häntä. Teen parhaani Hänen vuokseen ja kiitän Häntä tästä mahdollisuudesta. Alhamdulillah!

Tyttö, 29, Romania

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti