torstai 31. joulukuuta 2015

As salaamu aleykkum wa rahmatullaahi wa barakaatuh, rauhaa, rakkautta ja kunnioitusta. Tässä on tarinani:

Mistä tiedän, että uskontoni on se oikea uskonto? Siitä, että se antaa jokaiseen kysymykseen loogisen vastauksen, uskontoni on Luojan meille antama lahja, jota tulisi käyttää todella järkevästi, islam on elämäntapa. Uskon Luojani, joka minut loi, tietävän, mikä on minulle parasta.

Minun tieni islamiin kesti 23 vuotta, mietiskelin monet vuodet, mikä onkaan elämän tarkoitus, kyseenalaistin kaiken, kaikkea ja tutkiskelin, ihmisiä enimmäkseen. Ajattelin, että olemme todella heikkoja luotuja ja itsemmekin pahimpia vihollisia, tarvitsemme todellakin jotain ohjausta. Olin itse hukassa, olinhan tehnyt omat virheeni, hakenut lohtua synneistä, koska olin rikki. Lapsuuteni oli saanut minut tekemään niitä virheitä, mitä vanhempanikin, en syytä heitä, mutta kyllä kasvatus on kotoa lähtöisin, sitten toki jokainen tekee omat virheensä, mutta jos niita saa vappaasti jo kotona tehdä, on jossain menty mönkään ja pahasti. Minun kohdallani tämä oli oppitieni, kivinen ja pitkä.

Olin jossain vaiheessa jo valmis luopumaan toivosta ja tappamaan itseni, totesin että joudun helvettiin, no hope anymore, mutta Luojan kiitos pelko siitä paikasta sai minut muuttumaan, tein pyyntörukousta, pyysin ohjausta, tein katumusta, paransin elämäntapojani, yritin parhaani mukaan olla hyvä ihminen, mutta sisältäni puuttui se rauhan tunne? En tiennyt mitä se on? Aina jokin kuitenkin puuttui, se tunne että on toivoa paremmasta jos tekee parhaansa, mutta se puuttui, joten koska kuitenkin olin aina uskonut, että olemme Luojan luotuja kysyinkin pyyntörukouksissani ohjausta, "Luojani, sinä minut loit, ohjaa minua."

Vuonna 2003 luin islamista, ihan oman mielenkiintoni ja Luojani toki ohjaamana, olinhan monta vuotta ohjausta pyytänyt. Totesin, että jos tämä on todella sitä mitä Luojani minulta ja minulle haluaa, minä yritän. Luojan kiitos 12 vuotta on takana, toki elämä on testiä jokainen päivä, hyvineen ja huonoineensakin, mutta nyt tiedän miten elää, jotta tehtyäni parhaani, voinkin vain tyytyä kohtalooni.
Uskon, että ihminen on niin heikko, että ei voi olla oman itsensä herra, vaan tarvii luotuna Luojansa apua, päivittäin. Islamissa on sääntöjä, moniakin, mutta ne ovat vain meille hyväksi.

Luojan kiitos siitä, että palasin takaisin juurilleni, islamiin, joka on se mikä antaa ihmiselle rauhan sieluun ja sydämeen.

Alhamdulillaahi Rabbil aalameen.

Sisko, Suomi

lauantai 19. syyskuuta 2015

Miksi islam?
Ihmettelin aina, että miten meidät on luotu tänne? Jokaiseen asiaan on hetken selitys mistä se on syntynyt, mutta aina jossain vaiheessa se loppuu eikä olekaan enää selitystä. Me ihmiset emme pystyisi luomaan edes kärpästä, vaikka koko maailma yrittäisi. Siitä se lähti kun minua rupesi kiinnostamaan nämä asiat. Huomasin, että missään muussa uskonnossa ei ole järkeä..
Seurustelin muslimipojan kanssa ja mietin miksi heidän maassaan ei käytetä huivia. Rupesin lukemaan islamista ja Koraania enkä lopuksi pystynyt enää lopettamaan lukemista. Kaikessa oli niin paljon järkeä ja jokaiselle jutulle oli jokin selitys. Mietin todella kauan palaanko islamiin, mutta lopulta tein sen, koska en ikinä tiedä milloin kuolen. Se oli elämäni paras päätös. Pidätin itkua kun palasin. Oloni oli niin rakastettu ja niin puhdas kuin syntini olisi lähtenyt. Melkein itkin. Menin kotiin ja minun isäni huusi minulle " Sinä et ole mikään muslimi, sinä et ole edes eronnut kirkosta" isäni luuli että tämä on joku minun teinivaiheeni. Minulla oli ollut nuorena kaikenlaista ja yhdessä vaiheessa en edes asunut kotona. Isä ei tajunnut että minä en oikeasti enää syö siellä lihaa. Joten isä ei ostanut muuta. Näin nälkää, mutta silti minulla ei käynytkään mielessä, että minä luovuttaisin. Mieheni sanoi, että Jumala testaa ihmisiä joita rakastaa se, että minun isäni ei ollut iloinen palaamisestani, oli minun testini. Isäni on minulle todella läheinen (asun isän luona) ja isän sana satuttaa aina jos hän sanoi jotain. Joten Jumalan oli helppo testata minua isän kautta. En luovuttanut. Rukoilin. Isäni keskeytti rukoukset, mutta jatkoin rukoilua tai en vastannut. Mitä nyt? Rukoilen 5 kertaa päivässä, rakastan Jumalaa, olen muslimi ja ylpeä siitä, ja se tunne kun rukoilet! Olo on niin rauhallinen (itse itken aina) enkä haluaisi edes lopettaa rukoilua.
Miksi Islam?
Koska islam on se ainut oikea uskonto. Islam on ainut järkeen käyvä uskonto. Koraanissa on ennusteita ja Jumala on luvannut sinulle asioita! Kun rukoilet, silloin tiedät että Jumala on olemassa. Rakastaa sinua. En voi edes sanoin kuvailla kuinka paljon minä rakastan Jumalaa! Itken kun kirjoitan. Tämä kaikki mitä olen saanut Jumalalta. En voisi edes pyytää mitään muuta. Rukouksen lopussa saa pyytää asioita. Minulla ei ole mitään pyydettävää! Pyydän vain minun perheelleni ja köyhille kaikkea hyvää. Islam on jotain ihanaa. Jumala on mahtavin. Sen tietää ja vannon sen tuntee, Alhamdulillah ( kiitos ja ylistys jumalalle)
Tyttö, 16v, Suomi

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Minun tarinani on vähän monimutkaisempi, se on kuin elokuvista. Olen kotoisin Kuubasta, kommunistisesta maasta. Isäni oli poliittinen ja kommunistinen henkilö, ja hänen aikaansa Kuubassa kommunismi oli uskonnon vastakohta (oli kyseessä sitten mikä uskonto tahansa). Äitini taas on kotoisin Romaniasta (ortodoksinen kristitty). Kun synnyin, hän kastoi minut katolilaiseksi, vastoin isäni arvoja. Kasvoin siis ilman minkäänlaista uskonnollista kasvatusta vanhemmiltani, suvultani, ystäviltäni, koulultani jne. Tiesin jotain Kristinuskosta, olin joskus lukenut raamattua, mutten tuntenut sen sanoja sydämessäni. Toivoin, että olisi olemassa Jumala, joka pitää huolta meistä kaikista, mutten tuntenut itseäni katolilaiseksi, olin enemmän kiinnostunut tieteestä. Myönnän kuitenkin, että rukoilin joskus Jumalaa, kun olin surullinen, tarvitsin jotain tai olin onnellinen. Rukoilin Jumalaa ilman tiettyä uskontoa, yhtä ja ainoaa Jumalaa. Rukoilin omalla tavallani, omilla sanoillani ja koko sydämelläni. Kiitin Jumalaani, kun jotain hyvää tapahtui minulle, pyysin anteeksiantoa, kun tein jotain pahaa ja pyysin apua kun tunsin olevani hukassa.

Kun muutin Romaniaan, ortodoksiseen maahan, yritin käydä sunnuntaisin messuissa, mutten tuntenut oloani mukavaksi, tai siis.. tunsin vain, ettei se ollut paikkani.

Muutama kuukausi sitten tapasin minulle rakkaan henkilön ja minut kutsuttiin Egyptiin, Kairoon muutamaksi viikoksi ihan turismimielessä. Se oli minun ensimmäinen kohtaamiseni islamilaisen maailman kanssa. Kaikki, mitä tiesin islamista, oli massamediasta, jossa kaikki uutiset islamista esitetään negatiivisesti. Mutta jotain tapahtui! Ensimmäisestä minuutista lähtien siinä maassa, siinä kaupungissa, ensimmäisestä rukouskutsusta lähtien, jonka kuulin, tunsin oloni niin mahtavaksi, tunsin jotain uutta sisälläni, sydämessäni. Se oli jotain taianomaista! Vietin ne päivät ihastuttavan ja aivan mahtavan muslimiperheen kanssa. Rakastin nähdä heidän rukoilevan yhdessä, rakastin nähdä heidän olevan hymy huulilla jatkuvasti, he olivat niin onnellisia sen vähän kanssa, mitä heillä oli. Heidän vaatimattomuutensa, onnellisuutensa, rakkautensa toisiaan kohtaan, tukensa toisiaan kohtaan sai minut ajattelemaan islamia. Mitä on islam? Miksi muslimit ovat niin kiitollisia, vaikkei heillä olisi mitään, miksi he ovat aina onnellisia ja rauhallisia? Mikä saa heidät olemaan sellaisia? Tajusin haluavani olla kuin he, haluavani perheen kuin he.

Palasin Romaniaan lomani jälkeen. Aloin lukea Koraania ja lukea islamista, sunnasta ja haditheista sekä profeetan (rh) elämästä. Tein muslimiystäviä Facebookin kautta ja rakastin jutella heidän kanssaan. Rakastin kuulla heidän puhuvan Jumalasta, sillä joka kerta näin heidän silmissään vilpitöntä rakkautta Allahia kohtaan. Ja ajan myötä aloin astua sisään tähän upeaan maailmaan.

Huhtikuun 21. päivänä, katolisen pääsiäisen ensimmäisenä päivänä heräsin aikaisin aamulla ja tunsin sydämessäni, että minun on käännyttävä islamiin, johon kuulun. Puhuin erään muslimitytön kanssa ja lausuin hänen perässään shahadani. Siitä päivästä lähtien olen ollut kuin uusi ihminen, omistaudun Allahille ja palvon Häntä. Teen parhaani Hänen vuokseen ja kiitän Häntä tästä mahdollisuudesta. Alhamdulillah!

Tyttö, 29, Romania