sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Jumalan olemassaolosta

Islam perustuu uskoon, että on olemassa Jumala, yksi ainoa mistään tai kenestäkään riippumaton Jumala. Nykyään sana "jumala" on kuitenkin saanut niin paljon eri merkityksiä, että olemme unohtaneet, mitä se tarkoittaa. Jollekin saattaa tulla mieleen Zeusmainen isopartainen mies taivaassa, jollekin myyttinen ukkosenjumala Thor ja jollekin kreikkalaiseen mytologiaan kuuluvat mystiset olennot. Unohtamatta mainita niitä nykypäivän artisteja, jotka puhuvat itsestään jumalana… 

Aloitetaan perusasioista. Me olemme täällä, me saimme alkumme jostain ja olemme olemassa. Ja kuten kaikki asiat, jotka ovat saaneet alkunsa jostain, niillä on jokin tarkoitus, ne eivät vain tupsahda tyhjästä ilman syytä. Uskominen siihen, että jokin on vain syntynyt tyhjästä, on kuin uskoisi hokkuspokkus-taikuuteen. Kysymys kuuluukin, jos asioita voi vain syntyä tyhjästä, miksei niin tapahdu jatkuvasti? Miksi emme todista asioiden syntyä ilman syytä päivittäisessä elämässämme? Näemme omin silmin, että kaikella, mikä syntyy, on tarkoitus. 

Miten sitten on universumin laita? Onko sillä ollut alku, vai onko se aina ollut olemassa? Voimme kuulla ateistin väittävän, että universumi on aina ollut olemassa. Tiedemiehet, kuten Georges Lemaître ja Alexander Friedman ovat kuitenkin todenneet, että universumi laajenee. Edwin Hubble vahvisti, että se laajenee ja on alkanut tietystä pisteestä. Monet tiedemiehet, kuten kosmologi Alexander Vilenkin, ovat todistaneet, että universumi, joka on koko historiansa ajan laajentunut, ei voi olla ikuinen vaan sillä on oltava ollut alku. Nyt kun olemme todenneet, että se on alkanut jostain, voimme todeta, että sillä, kuten kaikella muullakin, on oltava jokin tarkoitus. Ja jos sillä on tarkoitus, sillä on luoja.

Seuraava kysymys lienee, mistä tämä luoja on tullut? Mikä hänen tarkoituksensa oli? Vastaus on, että Jumalalla ei ole alkua, hän ei ole syntynyt mistään, ja näin ollen ei vaadi luojaa tai tarkoitusta. Hän on ikuinen, eikä ole paikasta, ajasta eikä materiasta riippuvainen.

Joten kuka siis on ainoa oikea Jumala? Saanen esitellä Jumalan, joka on ainutlaatuinen, mistään riippumaton, ikuinen, jota ei ole luotu, joka ei tarvitse tarkoitusta tai aiheuttajaa, mutta on itse kaiken luoja. Allah. Ainoa looginen selitys Jumalalle; Ei ole mitään Hänen vertaistaan (Koraani 42:11), Hänessä ei ole vikoja (Koraani 59:23), Hän on Kaiken tietävä (Koraani 2:127), Kaiken kuuleva (Koraani 2:127) ja Kaiken näkevä (Koraani 4:58).

Selvennettäköön vielä, että sana "Allah" ei tarkoita "muslimien Jumala". Se on arabiaa ja koostuu kahdesta osasta. Määräisestä artikkelista "al" (sama kuin englannin "the", ranskan "le", espanjan "el" jne.) ja sanasta "ilah", joka tarkoittaa jumala/mikä tahansa palvonnan kohde. Näistä kahdesta sanasta on johdettu sana "Allah" (englanniksi vastaava voisi olla "The God"), eli Yksi ja ainoa Jumala. Myös arabiankieliset juutalaiset ja kristityt kutsuvat Jumalaa Allahiksi.



Katsokaamme yksinkertaisesti ympärillemme. Katso itseäsi peilistä, katso luontoa, katso planeettoja, galakseja, ja koko universumia. Kaikki on täydellistä. Sinä olet täydellinen...

"Tyhjästäkö heidät sitten on luotu,
vai hekö ovat [itse itsensä] luoneet?"
(52:35)




Sano: "Hän, Jumala on yksi,
ainoa Jumala, kaikkivaltias.
Hän ei ole (toista) synnyttänyt
eikä ole (toisesta) syntynyt.
Ketään ei ole Hänen vertaistaan."
Koraani 112

Jos taivaassa ja maan päällä olisi muita jumalia kuin Herra,
niin taivas ja maa olisivat joutuneet sekasortoon.
Siksi kunnia olkoon Jumalalle, voiman Herralle,
Hän on niiden yläpuolella, joita he Hänen rinnalleen asettavat.
Koraani (21:22)




Lähteet:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti